Nyt kun ei treenailla, niin olen keskittynyt poikain lellimiseen. Ne on saaneet uusia leluja odottamaan käyttöä (onpas reilua, hih) ja herkkuja. Lähieläinkaupassa pyörähtäessäni mukaan tarttui myös Mushin B.A.R.F. Vaisto -palleroita. Saman lafkan pötköt on tuttuja, mutta raakapullat vaikuttivat käteviltä, joskin hippasen kalliimmalta. Mutta tokihan nyt mamman mussukoille… Koska verenhimoiset paimenet ovat jo kokeneita raakaruokailijoita, otin suoraan All Breeds Formulan kana-kalkkuna-lohi-pullia. Aloitteleville raakailijoille näyttäisi olevan tarjolla Starter Formula -nimikkeellä kulkevia Vaisto-tuotteita ja pennuille oma Puppy Formula -sarjansa. Meidän ahmatit tuntien olisi ollut ihme (ja erittäin, erittäin huonoa mainosta), jos pyörykät eivät olisi tehneet kauppansa. Ja hyvinhän ne tuntuivat maistuvan, jopa siinä määrin, että sulatusaikana meinasi omistajalta mennä hermo kyttäävään ja errrrittäin nälkäiseen tehokaksikkoon. Vaikkaa tuotesarja on uusi, näyttäisi niitä saavan varsin kattavasti ympäri maan. Ojankolaisille tiedoksi, että myös Agipala-auto näyttäisi myyvän niitä.

Jos siis kiinnostaa kokeilla Mushin uutta sarjaa, mene osoitteeseen www.mushbarf.fi/ilmainen-ateria ja lunasta ilmainen 800 gramman pussi.