Viikonloppu oltiin Novan kanssa Secretmoor’s-leirillä Virroilla Marttisen leirikeskuksessa. Kivan oloinen paikka! Me mentiin tuttuun tapaan junalla Tampereelle ja Lean, Riepu-veljen ja Nalan kanssa autolla loppumatka. Vähän myöhästyttiin heti kättelyssä, kun piti tehdä kurvaus Lielahden Citymarketin kenkäosaston kautta. Icebugit tulivat matkalla juna-asemalle tiensä päähän. En jaksa nyt eritellä yleiskuulumisia ja treenipohdintoja eri blogeihin, joten tässä tuhti pläjäys leirin kulusta 🙂 Paikalle oli päässyt 7/8 sisarusta, suurperheen vanhemmat + Nala ja Primo -bc:t eli vilskettä riitti. Kaikkien paitsi kahden alimman kuvan (c) Sanna Kiretti.
S-jengi in da hood. Vas. Sini&Kamu, Lea&Riepu,Heidi, Penni&Manta(emä), Jonna&Edi(isä), Seija&Neccu, minä&Nova, Maija&Nuuti, Sanna&Pira.
Lauantaina ohjelmassa oli tokoa Kati Selkämaan ohjauksessa. Tykkäsin tosi paljon Katin selkeän mustavalkoisesta (pun intended) tyylistä 🙂 Ensin luonnollisesti hirvee miettiminen, notta MITÄ ME TEHTÄISIIN? Nova on ollut parin viime treenin aikana turhan ylikierroksilla, joten jotain sellaista, missä ongelmat kohdistuu väärän vireen aiheuttamiin mokiin? Ruutua ja luoksarin stoppeja siis 🙂 Tosin Nomppa ei kyllä oman vuoron alkaessa ollutkaan red zonella vaan ihan normi reipas.
Ruudussa oon miettinyt, että onko Nompalle kehittymässä maneeri siitä, että etunauhalla heitetään ympäri ja peruutetaan oikeaan paikkaan. Katin silmien alla se meni kiltisti oikeinperin ruutuun, joten ehkei se sitten kovin vahva maneeri olekaan? Paikka oli kaksi kertaa aika oikealla, joten otettiin se sitten työn alle. Nova korjasi paikkaa kivasti vasemmalle, kun meni seisomaan suht lähelle ruutua oikean etukartion kanssa samalle linjalle. Hyvää harjotusta myös evl:ää varten, jos ei aina halua tehdä merkin kautta. Otettiin myös loppua, kun Nova helposti ennakoi kutsua. Nyt ei reagoinut päänkääntöön. Voisi ottaa kutsun treeneissä aina vasta tokalla käskyllä.
Aluksi aika oikealla…
Jo paremmin!
Sitten odotellaan… Kieli ulkona suusta, tottakai.
Seuraavaksi paneuduttiin ruudun kyyläämiseen. Nyt olen joko nostanut Novan pannasta ryhdikkäämmin tai ottanut pa:n vaan uudestaan, jos alkaa valumaan alaspäin tai on muuten henkisesti lähdössä jo. Lisäksi kannattaisi ottaa kuuntelutreenejä eli viritellä koira normisti ruutuun menoon, mutta käskeä se sitten maahan, seuraamaan jne. Ja ennenkaikkea VAATIA sitä tekemään kunnolla, mitä sitten ruudun sijaan tehdäänkään. Novalle oli vähän hankala luopua ruudusta, mutta suostui silti menemään tokalla maahan ja jopa seuraamaankin 😉 Tunnustin, että Nomppa kyyläilee helposti myös noudossa, joten samat hommat pätee siihenkin. Kati oli kyllä hyvä siinäkin mielessä, että se ymmärsi näiden putkiaivompienkin mielenliikkeitä.
Luoksetuloissa katottiin pitkältä matkalta stoppeja, kun ne on mun mielestä huonontuneet. Nyt ne oli aika kivat, yksi ihan erinomainenkin taisi tulla vahingossa 😉 Tilanne oli siis vähän oletettua parempi. Matkaa vaan lisää pikkuhiljaa (höh, eikös siihen ole mitään taikatemppua 😉 ja stoppailua eri kohdissa. Ettei tule taas maneereja matkaan. Neuvoiksi saatiin lisäksi takapalkkailua ja voisi kokeilla myös juoksuttaa kahden ihmisen välillä ja stoppailla välillä.
Stoppia ilmeellä 🙂
Pallooooh!
Tokon jälkeen loppuilta meni syöpötellen ja saunoen ja uni tuli turhankin hyvin rankan päivän jälkeen. Me punkattiin Sannan ja Piran kanssa. Olipas luksusta nukkua, kun molemmat koirat päättivät pötkötellä Sannan kanssa 😀 Nova oli vähän ennen heräämistä tosi levoton, ajattelin jo, että sillä on ripuli tms. Vielä mitä, se vaan muisti, että tiskipöydällä oli ruokakippoja eli potentiaalista ruokaa! Kun näytin, että ne on tyhjiä, niin unikin taas maistui. Ei oo ahne ei…
Sunnuntaina aloitettiin aamu hakuillen leirikeskuksen viereisessä pikkumetsässä. Maasto oli rahkasammalpohjaista havumetsää eli näkyvyys oli aika hyvä. Harmaita hiuksia aiheuttivat ristiinrastiin kiemurtelevat juoksuhaudat, joista osa oli tosi leveitä ja syviä. Mutta löydettiin sitten ihan hyvä paikka pikkuradalle ja pystyttiin käyttämään juoksuhaudan turvallisen matalaa päätä myös hyväksi. Nompalle eka kaksi ukkoa. Pistot olivat kivan suorat ja motivaatio kohdillaan. Haukkukin oli ihan miehekkään kuuloista. Sanna kertoi, että pieni herneaivo oli eka tunkenut nenänsä melkein naamaan kiinni, pysähtynyt, peruttanut ja alkanut ilmaisemaan. Nomppa selkeesti ajatteli, että ”mitäs se olikaan mitä ei saanut maalissa tehdä – niin joo, pussailla!” 😀 Juoksuhauta näytti olevan vähän hankala, kun Nova eka pyyhälsi aika läheltä ohi ja tarkensi aika kauan. Tuuli vähän, joten haju ei varmaan noussut ojan pohjalta. Loppuun otettiin vielä pari motskaukkoa. Vikalla huomasi selkeästi, kuinka iso merkitys huolellisella lähettämisellä on työskentelyn intensiteetille, kun eka lähetin Novan vähän sinne päin ja se heti lähti rallattelemaan oikealle. Kutsuin takasin ja lähetin sen rauhassa ja huolellisesti, niin heti taas lähti suoraan. Pitää vaan muistaa pitää oma pää kylmänä 🙂 Täytyy kyllä sanoa, että pienet secretmoorsit oli kaikki ihan born to do maastolajit, hienoja työmyyriä!
Nyt skarppina!
Iltapäivällä seurattiin vielä hetki agiliitoa (ja jaettiin asiantuntevia vinkkejä, hahaha) ja käväsin vielä perinnekylässä kuvailemassa. Kotona oltiin myöhään. Junakin seisoskeli ties missä aika kauan, kun joku veti kesken matkan hätäjarrusta. En enää jaksanut kävellä juna-asemalta kotiin vaan otettiin rehvakkaasti tilataksi Novan kanssa puoliksi 😉 Hauska reissu, mutta tulipahan tehtyä! Me kiitämme kaikkia hyvästä hengestä ja huonoista jutuista 😀 Heidille ekstrakiitokset järkkäilyistä ja Lealle kyydityksestä!
Perinnekylän maisemissa ennen kotiinlähtöä.
Paimenpartio Nemo & Nova 