Ei uutta auringon alla

Meilläpäs on harvinaisen hiljainen syksy, kun Nomppainen on vieläkin jumissa 😦 Jalan revähdys on kunnossa, mutta selkä vetää uudelleen jumiin tosi herkästi. Ennen tätä äksidenttiä Nova oli siis hutkitutkitusti vetreä eli mistään vanhoista jumeista ei ole kyse. Noh, mutta samaa vanhaa virttä lainatakseni: parempaan päin ollaan silti menossa ja potilaan olo on omasta mielestään faaaabulous 🙂

Nemo on edistynyt tokon Voivotteluiden kanssa. Kapteeni on kyllä niin hauska treenikaveri, kun siinä yhdistyy hillitön hassuttelija ja totinen torvensoittaja ❤ Annanpäs tässä vielä ilmaisen treenivinkin: Jos koiranne ällöää metallikapulaa, niin kannattaa vaihtaa se överi-isoon, niin siitä tuleekin tosi kiva 😛 Näin ainakin shelttilogiikalla.

Loppuun vielä pari utuista kuvaa lähipellolta söpöstä seurakoirasta: 

 

Potkapäivitys

Tässä on nyt semmoiset 1,5 kuukautta paranneltu Novan revähtänyt muskelia ja verytelty jumiin mennyttä selkää. Sanna on käynyt duunaamassa akupunktiota n.1-1,5 viikon välein ja apu on ollut huomattava. Sanna the Magic Needle 🙂 Viime viikonloppuna tosin tuli paranemiseen takapakkia. Oltiin häiriökoirakkona rauniokokeen tottiksissa, kun häiriökoira oli joutunut peruuttamaan osallistumisensa eikä paukkukestävää sijaista meinannut löytyä. Hommamme käsitti ympyrän kävelyä henkilöryhmässä ysimillisen laulaessa ja ruohonleikkurin säestäessä eli ihan toipilaalle sopivaa ajanvietettä. Valitettavasti vaan eräs kilpailijoista ei ollutkaan hallinnassa ja se juoksi härkkimään Novan perspuolta, kun käveltiin poispäin. Ei onneksi saatu lisäreikiä kotiinviemiseksi, mutta väistöliikkeiden takia Nomppa meni aivan superjumiin. Tiistain hoitokeikalla jalasta löytyi uusi ”knööli” ja selkänikamien välit oli lukossa. Nova on reagoinut hoitoihin hyvin, joten toivotaan, että tästäkin takapakista selvitään suht nopsasti 🙂

Häiriökoirana sumuisena aamuna

”Pikkuveljen” sairastaessa Nemon päässyt tokoilemaan, raunioille ja kettisesteille. Tokossa aloitettiin vuoden ohjattujen treenien tauon jälkeen suoraan kisanomaisella ja Nemppa yllätti olemalla n. 72,5 prosenttisesti kilttimies. Ruudussa houkuttelivat ruudun viereen joltain tippuneet namit ja seuraamisessa se vapautti itseään käännöksissä. ”Oho, se jatkukin vielä”. Raunioilla ollaan jo lisäilty haukkuilmaisua maalimiehille asti. Kettisesteet on kivoja. Tikkaissa pitää tukea takapäätä ja pituus tehdään poikittain. Pöytiä ei olla tehty ja se on kyllä itselleni ihan perisynti, koska Nompankin kanssa ne ”unohtuu” aina 😀

Kuvituskuva männä kesältä. (c) Isabella Fagerström

Loma jatkuu

Kesä vietettiin aika leppoisasti, ei treenattu liikoja vaan lenkkeiltiin, mökkeiltiin ja uitiin. Me kaikki taidettiin tykätä aikalailla 🙂

Elokuussa palailtiin takaisin treenisorvin ääreen. Uutuutena aloitettiin Heidi Levanderin raunioryhmässä HSKH:n riveissä ja täytyy sanoa, että olen tosi tyytyväinen. Paljon uusia treeniajatuksia, kiva jengi ja hyvää fiilistä 🙂

Tosin nyt näyttää valitettavasti siltä, että syyskausi jää kovin tyngäksi. Nova kaatui 1,5 viikkoa sitten metsälenkillä pahan näköisesti. Sille ei kuitenkaan alkutärskyn jälkeen jäänyt mitään vaivoja – tai niin ainakin luulin. Viime torstaina ihmettelin varsin ponnetonta suoritusta raunioilla, mutta pistin sen vaativien treenien piikkiin. Nyt kuitenkin viikonloppuna Nomppa oli niin surkeana Kuusankosken raunioilla, ettei jäänyt epäselväksi se, että jossain on nyt pakko olla vikaa tai kipuja. Heidi koplasi koiran läpi ja vasemmasta polvesta tuli reaktio. Arjessa ei siis ole ollut mitään ontumisia tms, ainoastaan rasituksen yhteydessä vaisua käytöstä ja Novalle erittäin epätavallista paineistumista ja hommien kesken jättämistä.

Saatiin onneksi aika ortopedi Piia Marttiselle Apexiin eiliselle. Polven vierestä, sisäreiden syvien lihasten alueelta löytyi mojova revähdys, jonka kevytkin koskettelu sai pikkumiehen kiljahtelemaan kivusta 😦 Lihas muljahteli ällöttävästi sormen alla, hyrrr… Myös koko alaselkä oli jumissa/venähtänyt, muttei ihan niin pahasti kuin jalka. Polvi, kinner ja selkä oli luustokuvissa edelleen priimakunnossa 🙂 Potilas-Nomppainen oli niin kovin reipas ja kiltti kivuista huolimatta.

Käytännössä tämä siis tarkoittaa minimissään kuukauden remmilenkkeilyä (”voi kestää paljon pidempääkin”) ja riekkumiskieltoa höystettynä tulehduskipulääkkeillä. Lisäksi toki fyssaria ja akupunktiota. Onneksi ei siis sattunut vielä pahemmin, vaan selvittiin ”vain” pehmytkudosvaurioilla ja Nompasta pitäisi tulla vielä oiva menopeli 🙂 Toivotaan, että revähdys käyttäytyisi kiltisti ja paranisi nopsasti. Lisäksi omistajalle toivotaan pitkää pinnaa, vaikka Nova nyt onneksi onkin helppo arjessa ja sen pää kestää pitkätkin lepojaksot (jaa mitenniin kokemusta…) 😀

 

Odotellaan kuvauksiin pääsyä, uni maittoi jo 🙂

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kankku edestä ja sivusta, ei luustomuutoksia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Myös selkä sai edelleen terveet paperit.

Mikä boogie?

Wazzzaap! Pikkuhiljaa alkaa kirjurin väitöskirjapaineet hellittämään, joten aikaa on runoilla ja reenailla. Kaikessa hiljaisuudessa ollaan puuhailtu toki vaikka mitä, pääosin peko-juttuja. Isoin uutinen lienee se, että pääsin kartturiksi aka apuohjaajaksi Hepeko:n hälytysryhmään. Huisin jännää ja kivaa! Tavoitteena toki on kouluttaa Novasta ja itsestä hälykoirakko, mutta se nyt ei sormia napsauttamalla valitettavasti tapahdu ja sillä välin on hyvä tutustua ensikäden Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimintaan ilman koiraa. Kun suunnistuksessa ja viestiliikenteessä on ainakin itselle jo hirmusesti muistettavaa.

 

Pieni peko-koiran alku katselee luottavaisena tulevaisuuteen.

 

 

 

 

 

 

 

 

Maastokausi on siis jo korkattu niin haun kuin raunioidenkin osalta. Lisäksi ollaan käyty partioimassa ja itse olen harjoitellut kartturina oloa. Mitään pahaa notkahdusta ei ole onneksi talven jäljiltä tapahtunut ja ollaan pystytty jatkamaan oikeastaan siitä mihin jäätiin. Haussa pitää kiinnittää huomiota pistojen suoruuteen, mutta ennakkoahdistuksesta huolimatta meno ei ole ollut niin ”kännistä” kuin kuvittelin sen olevan 😀 Intoa, vauhtia ja motivaatiotahan mustavalkoisella riittää, joten treenaaminen tuntuu tällä hetkellä oikein jouhevalta. Raunioilla ollaan panostettu umpipiiloihin ja tokihan pikkuapina on päässyt myös tekemään sitä, mitä se parhaiten osaa eli kiipeilemään hassuihin paikkoihin 🙂 Nomppainen onneksi liikkuu ja etsii ihan suvereenisti millä tahansa alustalla tai paikassa. Vielä kun saisi jostain hippasen itsesuojeluvaistoa 😛

Myös ampumistreenit on kuuluneet suunnitelmaan ja ollaankin paukuteltu niin tottiskentällä kuin kerran raunioillakin. PEKO-kokeissa ammutaan siis sekä tottiksessa että raunioilla ja homman voi hoitaa myös ysimillisellä, joka on vähän topakampiääninen kuin 6 mm starttipistooli. Tuomarista siis riippuu, kumpaan tarttuu. Novahan on äänivarma, joten ampumistreenit menee ihan normihäiriötreenien kategoriaan ja hyvä niin.

Jottei elo kävisi ihan tylsäksi, niin päästiinpä viime viikolla kokeilemaan hassunhauskaa miljöbaanaa. Ruotsalaisten kehittelemä temppurata niin ohjaajille kuin koirillekin oli yllättävän vaativa, mutta todellakin hauska. Me siis kiipeiltiin ryhmänä, toinen toistaan tarvittaessa avustaen, läpi/yli/ali mitä erilaisimpien esteiden ja materiaalien. Vähän semmoinen armeijahenkinen simputusrata koirien kera 😛

Tässä loppusuora eli ”kiehuvan öljyn” ylikävely itsetehtyä rataa pitkin. Jostain syystä olin ihan tyytyväinen, että Nova on vaan reilu 15 kiloinen 😉

 

 

 

 

 

 

Paitsi että ollaan tutkittu omaa rataa uusista näkökulmista, kävästiin myös viikonloppuna ottamassa vauhtia Kuusankoskelta asti vieraaseen treeniporukkaan soluttautuen. Päivän ohjelmassa oli treenata niin ”kummitustalossa” eli hyljätyssä nelikerroksisessa viljasiilossa kuin raunioradallakin. Molemmat paikat osoittautuivat tosi mielenkiintoisiksi ja saatiin vedettyä mukavan haastavat treenit. Me tehtiin talotreeneistä varsin hankala aivotehtävä mm. välikattopiiloilla, joten rauniotreenit oli palauttelevat, vaikka tosin Nova oli edelleen kovin virtaisa ja varmaan erimieltä palauttelun tarpeellisuudesta. Mutta uudet maalimiehet ilmaistiin pontevasti eikä uudet paikatkaan haitanneet, mikä toki on pienelle pelastajaiselle tärkeä ominaisuus. Viljasiilo oli varsin jännä paikka (siis omasta mielestä), kun siellä ei ollut valoja, ikkunat oli muurattu umpeen ja kerroksiin johti vain jyrkät nitisevät rappuset. Piiloja oli tosi paljon ja kivasti myös erityyppisiä kuin ”meillä päin”. Hauskoja yksityiskohtia oli mm. ”pullomeri” eli tyhjiä muovipulloja täynnä olevat laarit, joiden yli koirien piti kauhoa, edellä mainitut välikattopiilot kerrosten väleissä ja huoneet, joihin koira pääsi vain verhotun koiranluukun kautta.

 

”Täällä pelastuskoira-Nomppa, onko rouvalla kaikki hyvin?”. Nova ilmaisee Kuusankosken raunioilla bunkkeripiilossa lymyillyttä maalimiestä.

 

 

 

 

 

 

Nemokin pääsi treenaamaan samalla reissulla vähän hakua ja hengailemaan myös raunioradalle (tai siis juoksentelemaan intopiukkana sinne ja tänne).  Lopuksi Nemo sai etsiä elämänsä ekan makaavan maalimiehen bunkkerin katolta. Kylläpäs pikkumies jaksoi hyvin paikantaa hajun ja löysi etsinnän jälkeen myös tien katolle asti 🙂 Makaava asento sai Nemon hyvin huolestuneeksi ja se kiirehti katsomaan, että ”oothan sä hei kunnossa?” Nemppa on ollut nyt aikas hyvässä kondiksessa ja sen kyllä huomaa, kun pikkumustaa kiitää mm. raunioilla kuin vanhakin tekijä 🙂 Akupunktio on selkeesti hoitovasteeltaan paras vaihtoehto selkäjumeihin ja tällä hetkellä ihanteellisin piikitysväli on 2 kk.

 

Kiituri-Nemppa nauttii keväästä 🙂

 

 

Joulun odottelua

Novan korva alkaa olla vihdoin ja viimein kunnossa, joten joulu(loma)n lisäksi myös treenien jatkoa odotellaan jo innolla. Eilen Nomppa pääsi tekemään ”vauvatreenin” partiointikeikalla ja se oli eeeerittäin innoissaan ja pätevänä hommissa. Myös varamiespalvelu-Nemo on tajunnut homman idean kiitettävästi ja pikkumustan häntä meinaa irrota liitoksistaan kadonneen löytyessä.

Kun ei olla päästy treenailemaan, niin olen kiusannut mustavalkoista kuvaustuokioilla. Koska ulkona ei ole ripaustakaan lunta, niin kotistudio on pistetty pystyyn. Ainoa ongelma paikalleen nukahtavan mallin lisäksi on, ettei Novasta kertakaikkiaan voi ottaa yksittäiskuvia ilman että pikkuinen linssilude änkeää samoihin freimeihin. Ei haittaa, vaikka kuvauskohde olisi pienen, kiikkerän ja varsin korkean tuolin päällä, mukaan on päästävä!

Alla siis osaansa alistunut zen-lehmä ja päällä partaansa naureskeleva kiipijä. Marssijärjestys on selvä 😛

 

Sairastuvalta, päivää

Käytiin eilen taas Novan kanssa lääkärillä korvatulehduksen ”kontrollissa”. Lainausmerkit sen takia, että tiesin (ja puhelimessa myös jo vinkkasin), ettei korva ole vieläkään kunnossa. Vaikka ravistelut ja päänkallistelut on vähentyneet, ja potilas on reipas, niin oireita on kipulääkkeistä huolimatta. Vasemman korvan tärykalvo oli nätin pinkki ja sileä, mutta oikea oli edelleen röpelöinen ja kellertävä. Lääkäri pohti, että  tärykalvo näytti siltä, kuin se olisi mennyt puhki ja sitä kautta pöpöt olisivat päässeet korvan sisuksiin. Novalla kun korvakäytävät on ihan siistit (oikea korvalehti vähän punoitti) eli tulehdus ei ole normaalisti levinnyt ulkokorvasta sisään. Anyways, saatiin toinen kolmen viikon antibioottikuuri ja jos sekään ei tehoa, niin sitten kuvataan pää ja tarvittaessa puhkotaan tärykalvo uudestaan, että voidaan huuhdella välikorva.

Nomppa oli tapansa mukaan huoleton potilas, ja vaikka otoskooppi korvassa vinkumisesta päätellen sattui inhasti, niin lääkäri sai pusun palkakseen. Tasapainokin tuntuu olevan jo kondiksessa, kun hoito-ohjeieta saadessani potilas päätti lähteä tutkimusmatkalle ikkunalaudalle keikkumaan ja metalliselle tutkimuspöydällekin se kovasti halusi 🙂

Pikkumusta radalla

Nemo on päässyt tuuraamaan korvavaivaista Novaa treeneihin. Novasta sen verran, että jouduin hakemaan sille toisen kipulääkekuurin, kun ekan loputtua alkoi korvan kuopsutus heti uudestaan. Viikon verran vielä lisäksi antilooppikuuri päällänsä, mutta jospa tämä tästä…

Viime viikolla Nemppainen kävi superpalloilemassa heviykkösten tokotreeneissä. Lisäksi käytiin partioimassa peko-ryhmän kanssa. Partiointikeikka oli kyllä huippu, kun Nemo singahti tassu lipalla hommiin kuin kunnon pelastuskoira konsanaan. Ikinä ei siis olla käyty partioimassa, mutta kai se sitten ymmärsi puhutut ohjeet 😀 Kolme ukkoa oli kadoksissa ja kolme me toki löydettiinkin. Pikkumies joutui tarkentamaan hajuja pariin otteeseen aika pitkään, mutta sinnikkäästi se jaksoi zoomailla ja könytä takiaispuskien (huoh) läpi.

Edellisviikon sunnuntaina käytiin Etelä-Suomen Shelttien kanssa raunioradalla. Tosi reippaita shetlantilaisia oli taas messissä ja muutenkin onnistunut päivä Eino-myrskyn jälkipuhureista huolimatta. Olin varannut Nemollekin ihan oikean treenipaikan. Nemppainen on vaan kerran käynyt raunioilla tallustelemassa, mutta nyt se pääsi kunnolla hommiin. Ja kylläpäs se oli fiiliksissä, vaikka intoa olikin paikkapaikoin enemmän kuin järkeä 😀 Nemon mielestä peko-toiminnassa yhdistyy kaikki oleellinen: juokseminen, herkut ja ihmisten palvonta (siis tottakai niin päin, että ihmiset palvoo kapteenia).

Tässä hovikuvaaja-Satun otoksia rauniopäivän tunnelmista:

 

Pieni koira, iiiso tiilikasa. Selkeesti jo lihapullapalkka mielessä.

 

 

 

 

 

 

Ja taas mennään… Nemo ihastui kovin kuvassa näkyvään ”miniruutuun” ja kävi useampaan kertaan seisomassa kehysten sisällä 😀

 

 

 

 

 

 

Omistajakin ehti vihdoin paikalle 😉

 

 

 

 

 

 

Alkukiihdytys.

 

 

 

 

 

 

 

Tarkentaa, tarkentaa! Maalimies kivipaaden alla tunnelissa.

 

 

Läpivalaisussa

Nemolla oli tänään peljätty ja odotettu uusintakuvaus Mevetissä. Lääkärinä oli Anu Saikku-Bäckström, joka valikoitui käyttäjäkokemusten ja harrastuskoiratuntemuksen perusteella. Saatiin todella hyvää palvelua eli kiitos Anu ja hoitaja-Pia 🙂 Nemppainen on ollut viime aikoina jo ihan oma itsensä, mutta ajattelin kummiskin käydä tsekkaamassa, ettei etenkään selässä ole uusia muutoksia tms. Loppupeleissä saatiinkin kuvattua melkeinpä koko koira sopuhintaan, kun lonkkien kanssa samaan kuvaan mahtui polvet ja ranteiden kanssa koko jalat. Pikkukaverin etuja 🙂 Lisäksi siis vielä koko selkä kahdesta kulmasta.

Selässä oli vanha tuttu välimuotoinen lanne-ristinikama paikallaan, edelleen lähes symmetrisenä. Selkä sihdattiin nikama nikamalta läpi ja mitään muita muutoksia sieltä ei löytynyt. Seuraavaksi vuorossa oli lonkat, jotka siis n. 3,5 vuotta sitten olivat hitusen löysät ja siten merkkiä C. Sama homma edelleen: ei merkkiäkään kulumista tai nivelrikosta, lääkärin sanojen mukaan ”nätit lonkat”. Lonkkamalja voisi olla vähän syvempi, mutta C:tä huonompaa ei voisi tiukimmallaan skaalalla arpoa. Kyynärät olivat myös terveet, kuten polvetkin. Niissä nyt ei ongelmia ole ollutkaan, mutta hyvähän se oli tsekata. Vikana vielä katsottiin ranteet ja tassut, priimaa nekin 🙂 Nämä kuvautin sen takia, että Nempalla on ollut tassutapaturmia useampi kappale ja myös etupäälle rankan aksan vuoksi.

Kaikenkaikkiaan siis ilahduttavan hyviä uutisia. Mitään syytä olla jatkamatta harrastuksia ei ole, kunhan vaan muistaa huolehtia lihashuollosta, kuten me toki tehdäänkin. Akupunktiota kannattaa Anun mielestä jatkaa, mistä olen tietysti samaa mieltä. Mistään ei löytynyt kulumaa tai muitakaan viitteitä ”rankasta elämäntyylistä”, mihin olen tosi tyytyväinen 🙂

Ps. Kukaan ei sitten kerro Nemolle, että se nukahti nenänsä päälle miniannoksella nukutetta ja että sen paino, kokonaiset 7,8 kg, sai useamman aaaawww-reaktion aikaan. Nempalle voi kertoa, että se taisteli viimeiseen asti nukahtamista vastaan ja ettei vaaka kestänyt lihaskimppun massavaa olemusta 😉

 

Tähän tulee rtg-kuvat, kunhan saan ne postissa. Joku fiksu kun ehkä unohti ne tiskille…

Käpykylän syksyä

Kirjoitellaans taas tällekin puolelle jotain, vaikkei meille mitään ihmeellistä kuulukaan. Nemo on edelleen selkäjumitoipilas, tosin aikalailla jo oma päällepäsmäröivä ihana itsensä 🙂 Loppukuusta ollaan menossa Anu-Saikku Bäckströmin kanssa jutustelemaan ja ottamaan uusintakuvat niin lonkista kuin selästäkin. Siihen asti elellään suht hiljaksiin eli pitkiä remmilenkkejä, ei riehumista Novan tai muiden junttapullien kanssa tai kunnon treenejä. Törmäysvapaita kavereita otetaan edelleen pelto/metsälenkeille vastaan.

Novan kanssa ollaan hakuiltu ja käyty rakennusetsinnöissä ja raunioilla. Nomppainen on kyllä niin hieno peko-koira. Yllätyn melkein joka kerta uudestaan, kuinka sitkeä, kestävä ja toimintakykyinen treenikaveri mulla onkaan 🙂 Nätti naama kätkee taakseen ihan oikean työkoiran. Vauhtia ja vaarallisia tilanteitakin on puupää onnistunut itselleen aiheuttamaan, mutta kaikesta ollaan selvitty onneksi sydämentykytyksillä. Koska uskon, että Novalla riittää potentiaalia ja asennetta hälytyskoiraksi asti, olen pikkuhiljaa alkanut kouluttamaan myös itseäni mm. ensiapuvalmiuksien osalta. Tie tulee varmasti olemaan omalta osalta pitkä ja kivinen, mutta tsemppi on kova 🙂 Onneksi on mahtavan kannustava ja aktiivinen treeniryhmä. Ei nähtävästi saada tarpeeksi toistemme tyhmistä jutuista sitten millään, joten suunnitelmissa on lähteä tulevana viikonloppuna itärajan tuntumaan raunioratavierailuille. Katsotaan, jos kamerakin haluaisi lähteä sille reissulle mukaan.

Tokon puolella olen ”kaukomasiksessa”. Inhottavaa nillittää kaukojen tekniikoiden suhteen, mutta pakko se vaan on 🙂 Nomppa on ollut tokoillessa ihan hurjapää, hyvä ettei silmät tipahda päästä 😀 Nyt vaan pitäisi taikoa jostain lisää aikaa, että saataisiin kaukot kuntoon ja päästäisiin voivottelemaan.

Potilas nro 2

Niin kisa- kuin treenipläänitkin meni uusiksi, kun Nova meni mukkelimakkelis takapihalla niin pahasti, että käytiin tyhjentämässä tilipussin sisältöä lääkärille ja saatiin siis doping-karenssia. Vauhtiveikko onnistui kompuroimaan metallikapulaa noutaessaan niin, että laskeutui ilmalennon jälkeen nenilleen asfaltille (treenattiin ihan nurmikolla, mutta parin metrin päässä oli roskiskatokselle vievä asfalttikäytävä). Nomppa sai aikamoisen tärskyn niskan ja kuonon alueelle, mutta mitään ei onneksi mennyt rikki. Tilanteessa tosin luulin, että Novalla on vähintään leuat murskana huudon ja veren (puri kieleensä) määrästä päätellen. Näillä näkymin siis selvitään kipulääkekuurin lisäksi levolla ja lihashuollolla 🙂

 

Toispuoleinen mursunenä heräilee kuvausten jälkeen.