Mikä boogie?

Wazzzaap! Pikkuhiljaa alkaa kirjurin väitöskirjapaineet hellittämään, joten aikaa on runoilla ja reenailla. Kaikessa hiljaisuudessa ollaan puuhailtu toki vaikka mitä, pääosin peko-juttuja. Isoin uutinen lienee se, että pääsin kartturiksi aka apuohjaajaksi Hepeko:n hälytysryhmään. Huisin jännää ja kivaa! Tavoitteena toki on kouluttaa Novasta ja itsestä hälykoirakko, mutta se nyt ei sormia napsauttamalla valitettavasti tapahdu ja sillä välin on hyvä tutustua ensikäden Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimintaan ilman koiraa. Kun suunnistuksessa ja viestiliikenteessä on ainakin itselle jo hirmusesti muistettavaa.

 

Pieni peko-koiran alku katselee luottavaisena tulevaisuuteen.

10171689_10153942693760640_669310847_n

 

 

 

 

 

 

 

 

Maastokausi on siis jo korkattu niin haun kuin raunioidenkin osalta. Lisäksi ollaan käyty partioimassa ja itse olen harjoitellut kartturina oloa. Mitään pahaa notkahdusta ei ole onneksi talven jäljiltä tapahtunut ja ollaan pystytty jatkamaan oikeastaan siitä mihin jäätiin. Haussa pitää kiinnittää huomiota pistojen suoruuteen, mutta ennakkoahdistuksesta huolimatta meno ei ole ollut niin ”kännistä” kuin kuvittelin sen olevan 😀 Intoa, vauhtia ja motivaatiotahan mustavalkoisella riittää, joten treenaaminen tuntuu tällä hetkellä oikein jouhevalta. Raunioilla ollaan panostettu umpipiiloihin ja tokihan pikkuapina on päässyt myös tekemään sitä, mitä se parhaiten osaa eli kiipeilemään hassuihin paikkoihin 🙂 Nomppainen onneksi liikkuu ja etsii ihan suvereenisti millä tahansa alustalla tai paikassa. Vielä kun saisi jostain hippasen itsesuojeluvaistoa 😛

Myös ampumistreenit on kuuluneet suunnitelmaan ja ollaankin paukuteltu niin tottiskentällä kuin kerran raunioillakin. PEKO-kokeissa ammutaan siis sekä tottiksessa että raunioilla ja homman voi hoitaa myös ysimillisellä, joka on vähän topakampiääninen kuin 6 mm starttipistooli. Tuomarista siis riippuu, kumpaan tarttuu. Novahan on äänivarma, joten ampumistreenit menee ihan normihäiriötreenien kategoriaan ja hyvä niin.

Jottei elo kävisi ihan tylsäksi, niin päästiinpä viime viikolla kokeilemaan hassunhauskaa miljöbaanaa. Ruotsalaisten kehittelemä temppurata niin ohjaajille kuin koirillekin oli yllättävän vaativa, mutta todellakin hauska. Me siis kiipeiltiin ryhmänä, toinen toistaan tarvittaessa avustaen, läpi/yli/ali mitä erilaisimpien esteiden ja materiaalien. Vähän semmoinen armeijahenkinen simputusrata koirien kera 😛

Tässä loppusuora eli ”kiehuvan öljyn” ylikävely itsetehtyä rataa pitkin. Jostain syystä olin ihan tyytyväinen, että Nova on vaan reilu 15 kiloinen 😉

 

10259026_10153977339930640_7852409754396485406_o

 

 

 

 

 

Paitsi että ollaan tutkittu omaa rataa uusista näkökulmista, kävästiin myös viikonloppuna ottamassa vauhtia Kuusankoskelta asti vieraaseen treeniporukkaan soluttautuen. Päivän ohjelmassa oli treenata niin ”kummitustalossa” eli hyljätyssä nelikerroksisessa viljasiilossa kuin raunioradallakin. Molemmat paikat osoittautuivat tosi mielenkiintoisiksi ja saatiin vedettyä mukavan haastavat treenit. Me tehtiin talotreeneistä varsin hankala aivotehtävä mm. välikattopiiloilla, joten rauniotreenit oli palauttelevat, vaikka tosin Nova oli edelleen kovin virtaisa ja varmaan erimieltä palauttelun tarpeellisuudesta. Mutta uudet maalimiehet ilmaistiin pontevasti eikä uudet paikatkaan haitanneet, mikä toki on pienelle pelastajaiselle tärkeä ominaisuus. Viljasiilo oli varsin jännä paikka (siis omasta mielestä), kun siellä ei ollut valoja, ikkunat oli muurattu umpeen ja kerroksiin johti vain jyrkät nitisevät rappuset. Piiloja oli tosi paljon ja kivasti myös erityyppisiä kuin ”meillä päin”. Hauskoja yksityiskohtia oli mm. ”pullomeri” eli tyhjiä muovipulloja täynnä olevat laarit, joiden yli koirien piti kauhoa, edellä mainitut välikattopiilot kerrosten väleissä ja huoneet, joihin koira pääsi vain verhotun koiranluukun kautta.

 

”Täällä pelastuskoira-Nomppa, onko rouvalla kaikki hyvin?”. Nova ilmaisee Kuusankosken raunioilla bunkkeripiilossa lymyillyttä maalimiestä.

10014114_10153990614130640_2380977218907378494_o

 

 

 

 

 

 

Nemokin pääsi treenaamaan samalla reissulla vähän hakua ja hengailemaan myös raunioradalle (tai siis juoksentelemaan intopiukkana sinne ja tänne).  Lopuksi Nemo sai etsiä elämänsä ekan makaavan maalimiehen bunkkerin katolta. Kylläpäs pikkumies jaksoi hyvin paikantaa hajun ja löysi etsinnän jälkeen myös tien katolle asti 🙂 Makaava asento sai Nemon hyvin huolestuneeksi ja se kiirehti katsomaan, että ”oothan sä hei kunnossa?” Nemppa on ollut nyt aikas hyvässä kondiksessa ja sen kyllä huomaa, kun pikkumustaa kiitää mm. raunioilla kuin vanhakin tekijä 🙂 Akupunktio on selkeesti hoitovasteeltaan paras vaihtoehto selkäjumeihin ja tällä hetkellä ihanteellisin piikitysväli on 2 kk.

 

Kiituri-Nemppa nauttii keväästä 🙂

1782480_10153942693750640_839205777_o

 

 

Mainokset

Normiviikko, ei mul mitään

Toivepostaus Kirsiltä, tack! Pari vielä takataskussa, mutta lisää saa esittää 😀 Esittelyssä siis meidän normitreeniviikko. Tosin kulunut viikko nyt ei ihan täysin normi ole, mutta menkööt kun vanhojakaan ei jaksa muistella.

Maanantai: Rakennusetsintää Hertsikan pommisuojassa. Novalle mietintätehtäviä ja pimeitä käytäviä. Nemolle pieni pimeä käytävä ja laatikkolöytö 🙂

Tiistai: Rakennusetsintää Bombassa Herttoniemessä HSKH/Hepeko-seurassa. Uusia maalimiehiä, joskin hyvinkin tuttuja muiden lajien puolelta. Nompalle pari umpipiiloa (kaappia), joista yksi pimiässä kellarissa. Nemo pääsi ekan kerran yläkertaan kurvailemaan.

Keskiviikko: No olisko taas rakennusetsintää 😛 Bombassa viikkotreenit. Umppareita edelleen, nyt modattuna. Kaksi piiloa ihan lähekkäin ja vika pimeässä kellarissa. Nemolle pari maalia keskikerroksessa.

Torstai: Tokon voi-ryhmän kisaharkat. Kaverina ylienerginen mustavalkoinen, kun töissä meni myöhään ja kaappasin vaan koirat himasta lennosta. Tosin onnistumisiakin tuli, joten plussan puolelle jäätiin 🙂

Perjantai: Lepopäivä. Käytiin pellolla vaan juoksemassa.

Lauantai: Tuulin ja aussieiden kanssa tottistelemassa Viilarissa. Nova teki juoksuisen Helmin jälkeen, meinasi mennä nenä maahan useampaan kertaan. Hyppyeste oli jäiden keskellä, joten sitä ei pystytty käyttämään. Liikkeestä istumista, maahanmenoa, seuraamista, noutoa ja pari eteenmenoa oli ohjelmassa. Lisäksi vielä tikkaita, kun oli ”stoppiapua”.

Sunnuntai: Uuden paikan treenit Vantaalla. Rakennusetsintää suljetussa homekoulussa. Mustavalkoinen oli ääreishieno ja vailla itsesuojeluvaistoa 😛 Normi meno siis. Paitsi että tällä kertaa en pahemmin itse mokaillut 🙂

Mitä saisi olla?

Vaikka tämä puoli blogista päivittyy laiskasti, niin silti blogiliikennettä tuntuu olevan varsin mukavaisesti. Kiitokset teille 🙂 Hiljaisuus johtuu lähinnä siitä, että koska treenit kirjataan toiselle puolelle, niin niiden jälkeen ei jääkään mitään kerrottavaa 😀 Töihin-treeneihin-nukkumaan kun on se tavallinen arkinen kuvio.

Koska en ole vielä tätäkään puolta kuoppaamassa, niin kysynkin teiltä suoraan arvoisat lukijat, niin tutut kuin tuntemattomatkin, että mitä te haluaisitte lukea? Kuvia, arkikertomuksia, yleiskoontia treeniteemoista, paatostelua Tärkeistä Asioista vai ihan jotain muuta? Vinkkejä saa laittaa kommenttiboksiin, maililla tai vaikka ihan irl 🙂 Huonoja ehdotuksia ei ole, on vain laiskoja bloggaajia!

Tässä nyt vaikkapa alkuun lenkkikuvia viime viikolta.

”Smile and the world will smile with you – or run away!”

IMG_3207Hiipivä raja(tila)collie ja tuccajumala.

IMG_3198

Hevosvoimia

Mielessä on ollut jo pidempään vähän isompaan ”treenikassiin” eli automobiiliin vaihtaminen. Pikkuisessa C3:ssa kun vaivasi aikamoinen tilanahtaus. Hopealuodin seuraaja löytyikin tuurilla (ja vähän faijan suhteillakin) melko pienellä vaivalla. Uusin tulokas tottelee nimeä Jean-Pierre Shampanjavispilä ja hän edustaa Picasso-mallista Shitikan tilaihmettä. Oikein on näppärä vehje 🙂

Näppärän aasinsillan kautta toisenlaisiin hevosvoimiin: Viikonloppuna lähdettiin tyttöjen kanssa hummailemaan Haukankallio-tallille edukkaalla Citydealilla. Allemme saatiinkin reipashenkiset turboahdetut pollet, joilla menohaluja riitti ja kun jotkut random-pirkot jättivät saapumatta, niin saatiin mennä omistajafrouvan kanssa ihan keskenämme vauhdikas maastokierros Hausjärven lumikuorrutteisissa metsissä. Que bueno!

Niin touhukasta valmistautumista, ettei kamerakaan pysynyt mukana menossa! Kuvassa varsin humoristisesti nimetty Pikku Tuima (säkä 158 cm), pippurinen suomenhevosfröökynä. Kaikki kuvat: Satu Tuomela

1598211_10152007163197839_881895388_n

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Team Toppa edustavina.

1533860_10153729199830640_1002693654_n

 

 

 

 

Yksi heppa, kolme ratsastajaa? Heli ja Tiina muuntuivat matkan aikana hobbiteiksi 😀

1596052_10152006969967839_1855777147_o

 

Tuima kertoo mielipiteensä mokomasta reissusta, byööörgh!

1609238_10152006968222839_939791874_o

Taivaallinen valoilmiö

Oho, ihan kuulkaas aurinko paistoi! Sitä ihmeellisyyttä oli pakko lähteä todistamaan pellolle poikain ja kameran kanssa. Hommasin vähän aikaa sitten kohdinvaihtajaobjektiivin, joka pääsi ekan kerran reissuun mukaan. Oikein reipas pieni Canon! Harmittavasti akku lopahti ekan vartin jälkeen, joten kuvasaalis jäi laihaksi. Mutta ainakin paimentimet nauttivat reikkuleikeistä ja nyt omistajakin on nauttinut kovin hiljaisesta iltapäivästä 🙂

Mutta pidemmittä puheitta, Paimenpartion talvirieha 🙂

IMG_2970 IMG_2987 IMG_3003 IMG_3005 IMG_3018 IMG_3073 IMG_3097 IMG_3110 IMG_3125

Paukuttelua (lis. video)

Uusivuosi meidän hoodeilla meni sotamaisissa tunnelmissa. Tuntuu, että joka vuosi paukuttelijoita on enemmän heti meidän ikkunan alla puistossa ja että paukkuja kuuluu pidempään ja pidempään. Nähtiinpä, onneksi ikkunasta, maantasolla räjähtänyt jättiraketti n. 30 metrin päässä meiltä. Varmasti kamalaa paukkuaroilla, kun yhä vieläkin poksahtelee silloin tällöin 😦 Onneksi omat vaikkukorvat eivät olleet moksiskaan edes pahimman paukkeen aikana. Joku satunnaistäti tuli lenkillä jopa kehumaan, kuinka rauhallisesti pojjaat paukkeen ottivat. Vaikka ne onkin paukkuvarmoja, niin pahimman sotatilan aikana en niitä ulos vie. Mielestäni vastuulliseen koiranpitoon kuuluu, ettei vie niitä tilanteisiin, jossa loukkaantuminen olisi todennäköistä. Äänivarmuuden voi testata myös sisätiloissa, kun ikkunalasit helisee iloisten tulitusten tahdissa…

Uudenvuoden aaton ”juhlintaa”. Party on!

1545961_10153642249195640_1398124480_n

Novan kanssa ollaan tehty myös ekat paukuttelutreenit peko-kokeita ajatellen. Kuten oli oletettavaa, se ei moisille pikkupoksautuksille viitsi korvaansa lotkauttaa 🙂 Alla videonpätkää ampumisista, toivottavasti toimii Dropboxin kautta linkitettynä.

https://www.dropbox.com/sc/kn9di76091kprpt/V5vIl_xUIm

Varsin hassu ollut tämä talvi, kun on päässyt treenailemaan ulkona tokon, kettiksen ja haun parissa. Ollaanpa me menossa vielä raunioillekin. Me gusta! ”Oikea” treenaaminen on maistunut varsin makoisalta Nompan sairasloman jäljiltä. Osan opitusta Nomppa on iloisesti unohtanut, mutta onneksi kertauskin on hauskaa. Ja mm. kettisesteiden kanssa ollaan jopa edistytty. Nova on turhankin innostunut (kaikenlaisista) esteistä, joten maltista on yritetty saada valttia, ettei paikat mene koheltaessa rikki.

Kun tuo Dropbox näyttää ainakin itselle linkit kiltisti, niin lisään tähän vielä toisen pikkuvideon Novan tikkaiden suorittamisesta. Vikalla puolalla jarrunami, joka tuntuisi toimivan hyvin. Ilmeestä näkee, että kierroksia on edelleen runsain mitoin, mutta jonkinlainen tolkku sentään jo mukana 😉

https://www.dropbox.com/sc/ehpxz1z5hh6zlc0/ZiQq6yUN_k

Nemokin on päässyt harrastamaan ketteryyttä. Pikkumies on ihan fiiliksissä, vaikka silläkään ei älyn valo aina loista kovin pitkälle 😀 Innovatiivisuutta kuitenkin riittää, kuten allaoleva kuva mielenkiintoisesta merkin suorittamisesta osoittaa:

1535582_10153633533700640_1557205416_n

Vuosi 2013

Niin se on tämäkin vuosi mennyt hurjan nopeasti. Vuoteen 2013 mahtui niin onnistumisia kuin sairastelujakin, mutta ehkä silti plussan puolelle jäätiin. Ainakin opittiin paljon ja tutustuttiin uusiin kaksi- ja nelijalkaisiin tyyppeihin 🙂

Nemo:

”Nemo saa jatkaa hyväksi havaitulla polullaan aksailemalla ja toksailemalla. Jotain ihan uuttakin olisi kiva kokeilla.” 

Kapteenin osalta vuosi alkoi sairastellen. Nemppaisella oli ensin munuaisaltaan tulehdus ja kitalaesta leikattiin viattomaksi osoittautunut patti. Pikkumies toipui näistä hyvin. Nemo kävi näiden jälkeen muutamissa aksakisoissa Jennan kanssa ja muistaakseni yksi nollakin joistain kisoista tuli. Treenit sujuivat nousujohteisesti eikä ajatus SM-kisoista tuntunut mahdottomalta.

IMG_6898m

Kesän koittaessa selkä alkoi oireilla jumituksina. Entinen riekkupetteri oli ahdistunut hipsuliini. Käytiin hierojalla, fyssarilla ja osteopaatilla. Levossa selkä oli ihan ok, mutta treenatessa se alkoi helposti jumittelemaan uudestaan. Elokuussa repertuaariin otettiin akupunktiohoidot ja parin viikon Rimadyl-kuurinkin Nemppainen joutui popsimaan. Yhdistelmä akupunktio, tulehduskipulääkekuuri ja lepo toi vihdoin avun. Syys-lokakuussa selkä alkoi olla ok ja Kapteeni oma itsensä eli iloinen tättähäärä. Marraskuussa käytiin vielä varmuuden vuoksi kuvauttamassa koko kroppa. Luusto oli hyvässä kondiksessa, joten harrastussuunnitelmia ei tarvitse vielä haudata 🙂

Osana Nemon ”kuntoutussuunnitelmaa” oli lenkit ja leikit törmäysvapaiden kavereiden kanssa. Tässä mennään eikä meinata Toivo-collien kanssa 🙂

IMG_1099

 

 

 

 

 

 

 

Nyt ollaankin päästy jo vähän treenien makuun. Uutuuksina Nemokin on päässyt pekoilemaan ja niin haku, rauniohommat kuin partiointikin on ollut siitä huisin kivaa 🙂

Nemppainen surffailemassa Etelä-Suomen Shelttien rauniotreeneissä

IMG_2159

 

 

 

 

 

 

Nova:

Novan kanssa voitaisiin startata kisapuolella lajissa jos toisessakin ja Nova haluaisi ainakin hakumetsälle ja peko-puolen juttuihin mukaan, mutta aika näyttää mihin kaikkeen ehditään.”

Tokon puolella tavoitteet kisauran startista täyttyivät paremmin kuin hyvin. Pienisuuri mies aloitti tänä vuonna koeuransa muistaakseni toukokuussa. Tuloksena oli ALO1. Tokan kerran kokeiltiin elokuussa seuramestiksissä, joista kotiinviemisinä saatiin AVO1 ja seuramestaruus. Tämän jälkeen alkoi valitettavasti myös Nomppaisella saikkariputki. Ensin se toheloi itsensä kuvauskuntoon metallikapulan kanssa. Pientä niskajumia lukuunottamatta tästä onneksi selvittiin loppupeleissä ehjin jäsenin (ja hampain).

Seuramestaria naurattaa

DSCF1458

 

 

 

 

 

 

Tapaturmasta toivuttua ehdittiin hetki taas harrastella. Tokon lisäksi päälajiksi on noussut pelastuskoiratoiminta ja tarkemmin haku+rauniot, joiden parissa syksy meni aika pitkälti. Nova on osoittautunut hienoksi pieneksi pelastuskoiran aluksi ja toivottavasti päästäisiin joskus auttamaan tositoimissa 🙂

Secretmoor’s-leirillä Virroilla syyskuussa

1381698_10153300364010640_735138907_n

 

 

 

 

 

 

 

Marraskuun alussa Nomppa alkoi oireilemaan epämääräisesti pään aluetta. Myös sen yleisolemus oli vaisuksi ja normaalisti niin varmaluontoinen helppoheikki muuttui säpsyileväksi. Eläinlääkärissä syyksi paljastui sisäkorvan tulehdus. Pöpöt olivat luultavasti päässeet sisuksiin tärykalvossa olleen reiän kautta, josta muistona tosin oli vain pieni arpi eikä haisuakaan, milloin kalvo olisi voinut puhjeta. Korvaa paranneltiin kokonaiset 6 viikkoa eli pikkuhiljaa palaillaan Novankin kanssa normielämään ja toivotaan, ettei homma uusiudu.

Fiksu rauniokoiranen 😉

IMG_2180

 

 

 

 

 

 

Agilityssä luovuttiin ajanpuutteen vuoksi ryhmäpaikasta ulkokaudelle siirryttäessä. Itsenäisesti ollaan käyty muutamaan kertaan Ojangossa pitämässä taitoja yllä ja vähän ehkä uuttakin opettelemassa 🙂 Lisäksi käytiin Somerolla lampaita paimentelemassa. Intoa on, mutta järkeä ei 😀

Lampoja moikkaamassa. (c) Sanna Kiretti

1073250_10153004897845640_2073056146_o

 

 

 

 

 

 

Mitä ensi vuonna?

Vuodelle 2014 toivotaan edellistä vuotta runsaammin terveyttä! Ihan kahmalokaupalla, pliis!

Nemon osalta lajikohtaiset tavoitteet kohdistuvat agilityn puolelle eli toivon mukaan päästään taas kisakentille. Tokon puolella katsotaan, miten voittajan liikkeiden opettelu herra Minä Itsen kanssa sujuu ja edetään sen mukaan. Mahdollisuuksien mukaan Nemppa pääsee myös peko-treeneihin mukaan, kun ne tuntuvat olevan minimiehelle mieleen 🙂

1379763_10153320931250640_356408553_n

Novan kanssa startataan voittajassa ja ehkä myös korkataan kuninkuusluokka, jos palaset loskahtelee hyvin yhteen 🙂 Käyttäytymiskokeessakin pitäisi käydä pyörähtämässä ja jos peko-treenit sujuvat yhtä nousujohteisesti, niin A-kokeet niin haussa kuin raunioillakin voisivat tulla kyseeseen. Itseä pitäisi kouluttaa myös ainakin suunnistuksen ja etsinnän suhteen. Novalle (ja miksei Nemollekin) on hommattu myös paimennuskortti Seutulan lambeille, mutta mitään kisatavoitteita paimennuksen suhteen ei todellakaan ole.

Tärkeintä kuitenkin on, että tehdään hyvällä fiiliksellä ja yhdessä, mitä sitten ikinä tehdäänkin. Ei oteta turhia paineita tai yritetä olla jotain muuta. Toisiin vertailu on ehdottoman no-no 🙂 Varataan aikaa myös lekottelulle ja rauhalliselle yhteiselolle.

Toivotamme siis onnea ja menestystä ensi vuodelle ja suuret kiitokset kaikille treenikavereille ja kouluttajille tästä vuodesta 🙂

IMG_2807_new-year-267

Piparihaaste!

HSKH:n Tokotehiksessä alkunsa saanut #piparkakkuhaaste on levinnyt somessa kovaa vauhtia ja tokihan mekin uskallettiin ottaa osaa 🙂 Ideana on siis opettaa/laittaa piparkakku koiran suuhun, ottaa kuva ja julkaista se naamakirjassa. Hauska jouluinen temppu ja ainaskin itse olen naureskellut piparin pitelijöiden erilaisille ilmeille. On lesoa, hämmentynyttä, keskittynyttä, kuolaisaa ja innostunutta. Meidän A-luokan jätemyllyjen tapauksessa ilmeet kuvastaa jotain väliltä maailmanloppu-suuren luokan eläinrääkkäys. Pipareita tai koiria ei vahingoitettu kuvauksissa – tai noh, ehkä kärsivät/kärsivälliset mallit saivat lopussa palkkansa 😀

 

Nemo yrittää vähän ottaa poseilmettä, vaikka korvat indikoivatkin pettymystä ja ahdistusta 😉

1476013_10153603664540640_1245775476_n

 

 

 

 

 

 

 

 

Mamma on ihan persiöstä, näyttää tuumailevan angstinen nuorimies 😛 Nova ei voinut liikahtaakaan pipari suussa, ja kuolan määrä oli aika huomattava.

1497501_10153603664375640_643829952_n

Joulun odottelua

Novan korva alkaa olla vihdoin ja viimein kunnossa, joten joulu(loma)n lisäksi myös treenien jatkoa odotellaan jo innolla. Eilen Nomppa pääsi tekemään ”vauvatreenin” partiointikeikalla ja se oli eeeerittäin innoissaan ja pätevänä hommissa. Myös varamiespalvelu-Nemo on tajunnut homman idean kiitettävästi ja pikkumustan häntä meinaa irrota liitoksistaan kadonneen löytyessä.

Kun ei olla päästy treenailemaan, niin olen kiusannut mustavalkoista kuvaustuokioilla. Koska ulkona ei ole ripaustakaan lunta, niin kotistudio on pistetty pystyyn. Ainoa ongelma paikalleen nukahtavan mallin lisäksi on, ettei Novasta kertakaikkiaan voi ottaa yksittäiskuvia ilman että pikkuinen linssilude änkeää samoihin freimeihin. Ei haittaa, vaikka kuvauskohde olisi pienen, kiikkerän ja varsin korkean tuolin päällä, mukaan on päästävä!

Alla siis osaansa alistunut zen-lehmä ja päällä partaansa naureskeleva kiipijä. Marssijärjestys on selvä 😛

 

1501745_10153575023325640_1964196813_n